Liinu Grönlund pohtii näyttelyssään Atlas hevosen osaa. Näyttely on poeettinen ja henkilökohtainen, osa laajempaa hevosen aseman tutkimista ja aiheen parissa työskentelyä. Grönlund on enää harvoin hevosten kanssa tekemisissä, mutta ajattelee niitä usein.
Hänen varhaisimmat muistikuvansa hevosesta liittyvät niiden piirtämiseen isoäidin kanssa ja savihevosten muovaamiseen. Isoäiti ei koskaan ollut tyytyväinen tekemäänsä hevosen kuvaan, vaan piirsi sitä uudelleen ja uudelleen. Grönlund näkee tässä hevosen kuvan tekemisen vaikeudessa yhteyden toisen lajin kokemuksen tavoittamattomuuteen. Hippolyte Studiossa oleva kokonaisuus koostuukin erilaisista hevosen kuvista, joilla eläintä yritetään lähestyä: valokuvista, piirroksista, videolla liikkuvista nykyhetken hevosista.
Kun kuolleen sukulaisen jäämistöstä löytyi tämän isän ottamia, hätkähdyttäviä valokuvia kuolleista ihmisistä ja eläimistä rintamalta, yhdistyi niissä kaksi Grönlundia mietityttänyttä asiaa; eläimet ja sota. Esseemäisessä videoteoksessa kuvat ja muistikuvat hevosista sekä havainnot arkeen tunkeutuvista sodan merkeistä kietoutuvat yhteen. Hevonen on kuin menneisyyden aave keskuudessamme. Kamera tarkkailee rauhallisesti hevoslaumaa, joka elää lajityypillistä elämäänsä.
Kädet hamuavat unohtuneita hevosten kuvia laatikoiden kätköistä ja kirpputoreilta. Kädet sekä hoitavat että rajoittavat, ja tekevät ihmisestä eläinten keskuudessa ylivoimaisen. Grönlund on aina ollut lumoutunut vanhoista valokuvista ja kiinnostuu siitä millaisia assosiaatioita syntyy, kun ne rinnastetaan nykyhetken kuviin ja tapahtumiin.
