Henri Airo: Todennäköisin syin
Tammikuussa 2012 Henri Airon sisko menehtyi rattijuopon yliajamana Helsingin Viikissä. Samalla kun Airo ja hänen perheensä surivat menetystä, yliajo ja sitä seurannut poliisitutkinta olivat laajasti esillä mediassa sanomalehdistä televisiouutisiin. Uutisointi synnytti laajan kansalaiskeskustelun rattijuopumuksesta, joka ulottui aina poliittisiin päättäjiin saakka. Erityisesti yliajajan taustalta paljastuneet kuusi aiempaa rattijuopumustuomiota herättivät suomalaisissa tyrmistystä.
Tapauksen tutkinnassa poliisi keskittyi teknisiin yksityiskohtiin, kuten törmäyssimulaatioihin ja verikokeisiin, kun taas mediassa tapahtumat pelkistyivät henkilödraamaksi viattoman uhrin ja pahantahtoisen tekijän välillä. Aikalaiskeskustelussa alkoholismin ja rattijuopumuksen yhteiskunnalliset ulottuvuudet nousivat jälleen esiin, mutta riippuvuuden taustalla vaikuttaneet sosiaaliset tekijät jäivät sivuun.
Vuonna 2018 Airo löysi sattumalta poliisin yliajosta laatiman esitutkintapöytäkirjan. Sen kuulustelukertomukset avasivat näkymän tapahtumapäivään ja tekijän ympärillä vallinneisiin olosuhteisiin. Airo alkoi ottaa yhteyttä tapaukseen liittyneisiin silminnäkijöihin ja loi yhdessä heidän sekä näyttelijöiden kanssa valokuvia arkipäiväisistä tilanteista, jotka aikanaan jäivät julkisessa keskustelussa näkymättömiksi.
Todennäköisin syin tuo yhteen tapauksen alkuperäisiä media- ja poliisidokumentteja, Airon valokuvia ja henkilökohtaisia tekstikatkelmia. Jäsentämällä aiempia kertomuksia uudelleen teos avaa tilaa uusille puheenvuoroille ja näkökulmille suomalaisen yhteiskunnan suhteesta riippuvuuteen.
39,00 €
5 varastossa
