Henrik Malmström: Älä Usko Ihan Kaikkea
Ennen kristinuskon saapumista Suomella oli yhä laaja myyttinen perinne, oma tapansa selittää maailmaa, maailman luomista ja toimintaa, oma yhteisöllinen identiteetti, joka juontui vuosituhansien takaa. Vuonna 2012 Henrik Malmström saapui Kainuun maakuntaan, Suomen kansallisen eepoksen kehtoon, tarkoituksenaan havainnollistaa tätä myytistöä visuaalisesti. Päästyään paikan päälle hän pettyi: ”Maakunta on nyt maan köyhimpiä. Muinaista kulttuuria ei enää ole.” Malmström jäi kuitenkin Paljakan luonnonpuiston läheisyyteen valokuvaamaan alueella kasvavaa vanhaa aarniometsää. Hänen huomionsa kiinnittyi tuolloin paikallislehdessä julkaistuihin pikku-uutisiin, joissa kerrottiin ”asioista, joita tässä maakunnassa, tämän metsän ympärillä, tapahtuu. Surkuhupaisia, väkivaltaisia tapahtumia, jotka olivat eräällä tapaa hyvin tunnusomaisia Suomelle ja pienille suomalaispaikkakunnille.”
Malmströmin metsästä ottamat valokuvat muistuttavat järkyttävyydessään ja raakuudessaan paikallislehden pikku-uutisia: ”Väkivalta ja metsä resonoivat minulle keskenään.”
Huomaamattaan Malmström kokoaa modernin ja erikoislaatuisen kertomuksen nykypäivän Suomesta —joka sekin tullaan kadottamaan ajan myötä— aikakaudella, jona meidän on opittava olemaan uskomatta aivan kaikkea, mitä näemme.
39,00 €
Varastossa