Kaisa Karhu: Ilon irvikuva / Caricature of joy
Teos on osa Tunteiden kasvio / Herbarium of Emotions (2016) sarjaa, joka käsittelee kuoleman ja menetyksen herättämiä tunteita still life -asetelman kautta. Sarja koostuu valokuvista, sekä esineinstallaatiosta, jotka esittävät eri tavoin muokattuja ja uudelleen koottuja kukkia ja kasveja.
Tietoa taiteilijasta
Kaisa Karhu (s.1984, Jyväskylä) on Helsingissä toimiva valokuvataiteilija, jonka työskentely pohjautuu performatiivisten tekojen ja valokuvan yhdistämiseen. Henkilökohtaisen lähestymistavan kautta Karhu pohtii teoksissaan naiseutta, maisemaa, sekä naissukupuolen alisteista historiaa luontoaiheiden kuvaajana. Karhun edelliset yksityisnäyttelyt ovat olleet Galleria Rajatilassa Tampereella 2022, sekä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä 2021. Karhu on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2017 ja hänen teoksia on mm. valtion taideteoskokoelmassa.
Ostamalla tämän vedoksen, lahjoitat samalla 10 € metsien suojeluun
Valokuvataiteilijoiden liitto on mukana Luonnonperintösäätiön kampanjassa, jossa kerätään varoja Taiteen metsälle. Taiteilija lahjoittaa 5 € ja Valokuvataiteilijoiden liitto tuplaa lahjoituksen.
250,00 €
1 varastossa
