Saara Salmi: Anna Fur Laxis 1 (Atelieri O. Haapala)
Mallina kuvassa on Anna Fur Laxis, englantilainen burleskiesiintyjä. Atelieri O. Haapala kuvasi vuosina 2008-2016 tuhansia ihmisiä ja roolihahmoja, niin studiossa kuin tapahtumissakin.
Atelieri O. Haapala on kuvataiteilija Saara Salmen ja valokuvaaja Marco Melanderin yhteisprojekti. Kaksikko sai inspiraationsa 1800-luvun valokuvausstudioista ja kiertävistä muotokuvaajista.
Tietoa taiteilijasta
Saara Salmi haluaa johdattaa ihmiset toisiin maailmoihin. Hän tekee vintage-henkisiä muotokuvia nimellä Atelieri O. Haapala, yhdessä puolisonsa Marco Melanderin kanssa. Hän maalaa myrskyssä kaatuneiden puiden juurakoita, ja tekee julistekuvia eri lavatuotantoihin.
Inspiraation lähteenä hänelle toimivat mm. metsä, populaarikulttuuri, hirviöt, sadut, sekä ihmismielen kompleksisuus.
Salmi valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2020. Nuoruudessaan hän opiskeli kuvataidetta, visuaalista suunnittelua ja animaatiota Limingassa, Tampereella ja Edinburghissa.
Ostamalla tämän vedoksen, lahjoitat samalla 10 € metsien suojeluun
Valokuvataiteilijoiden liitto on mukana Luonnonperintösäätiön kampanjassa, jossa kerätään varoja Taiteen metsälle. Taiteilija lahjoittaa 5 € ja Valokuvataiteilijoiden liitto tuplaa lahjoituksen.
70,00 €
1 varastossa
