Tapio Heikkilä: Fårö

ISBN 978-952-5818-59-8
Julkaisija: Musta Taide
Vuosi: 2025
Kuvat ja teksti: Tapio Heikkilä
Graafinen suunnittelu: Petri Nuutinen
Värierottelu: Tulostusmedia Tume Osakeyhtiö
Kieli: Suomi
Paino: Bofori, Helsinki
Mitat: 15 x 10,5 cm

Tapio Heikkilä vietti kuukauden Fårön saarella keskellä Itämerta, Gotlannin pohjoispuolella, Ruotsissa. Hän oli päässyt taiteilijaresidenssiin ohjaaja Ingmar Bergmanin pitkäaikaiseen tukikohtaan.

Vierailun aikana Tapio Heikkilä toteutti Fårön saaren systemaattisen valokuvadokumentoinnin soveltamalla ”Visuaalisen maisemaseurannan” -menetelmäänsä. Sitä varten hän valitsi etukäteen 54 kuvauspistettä, joilta hän otti kuvat pääilmansuuntien (NESW) mukaan sekä pariin erikseen valitsemaansa suuntaan. Kirjan ensimmäinen luku esittelee dokumentaation tuloksia.

Majapaikka oli meren tuntumassa, rantatöyrään äärellä. Sieltä Tapio Heikkilä kuvasi edessään kohti itää aukeavaa Itämerta kuukauden mittaan eri keleillä, eri valaistuksissa. Toinen luku näyttää miltä merellä näytti.

Maan ja meren kuvaamisen lisäksi jäi aikaa vielä muuhun. Heikkilä katsoi Bergmanin elokuvia, joista nousi erityisesti Persona, jonka ohjaaja kuvasi Fårön saarella. Kolmannessa luvussa Tapio Heikkilä jäljittää bergmanilaisia kuvauspaikkoja, niiden merkityksellisiä maisemia.

15,00 

3 varastossa