Ida Taavitsainen: Jäähyväiset Honkaniemelle
Kuva on ollut esillä näyttelyssä (Epä)onnistumisia, joka esittelee analogisia valokuvia, joita ei olisi syntynyt ilman sattumaa tai mokia. Sarja kannustaa näkemään sattuman ja epäonnistumisen kauneuden.
Kyseessä on viimeinen kuva, jonka valokuvaaja otti isovanhempiensa mökkirannasta ennen kuin mökki myytiin.
Paspis on osa teosta, joten kuvan ulkomittoihin on laskettu paspiksen koko. Varsinaisen valokuvan pinta-ala on pienempi.
Tietoa taiteilijasta
Ida Taavitsainen on analogisen valokuvan parissa työskentelevä helsinkiläinen valokuvaaja. Hän käsittelee usein töissään muistoja, perhesiteitä, läsnä- ja poissaoloa sekä ihmisten emotionaalista kiintymystä paikkoihin ja esineisiin. Taavitsainen opiskeli Englannissa valokuvataiteen maisteriksi 2014 Royal College of Artissa. Taavitsaisen teoksia on ollut esillä ryhmänäyttelyissä Euroopassa ja Aasiassa, mm. Valokuvataiteen museossa, Loviisan kaupungin museossa ja Kiyosato Museum of Photographic Artsissa (KMOPA) Japanissa. Hänen teoksiaan on Valtion teostoimukunnan ja KMOPA:n kokoelmissa.
Ostamalla tämän vedoksen, lahjoitat samalla 10 € metsien suojeluun
Valokuvataiteilijoiden liitto on mukana Luonnonperintösäätiön kampanjassa, jossa kerätään varoja Taiteen metsälle. Taiteilija lahjoittaa 5 € ja Valokuvataiteilijoiden liitto tuplaa lahjoituksen.
400,00 €
1 varastossa
